Tuuripeliänopanheittoa ja sattumaa

Sattumalla on keskeinen rooli Zilverkroonin toiminnassa. Lähes kaikki tallin toiminnan kannalta keskeiset asiat ratkaistaan kirjaimellisesti noppaa heittämällä, ja tätä varten olen kehittänyt tuuripelisysteemin, joka esitellään tarkemmin tällä sivulla.

Tuuripelisysteemi on tarinankerrontaa inspiroiva väline, joka tuo tallin pitoon yllätyksellisyyttä, jännitystä ja pelillisyyttä. Systeemin lähtökohtana on, että kaikki menee hyvin ja suunnitelmien mukaan, ellei sattuma heitä kapuloita rattaisiin, ja eri tilanteissa heitettävät tuurinopat ovat juuri tällaisia kapuloita. Nopanheitoilla määritetään muun muassa syntyvien varsojen sukupuolet ja värit, tammojen tiineytyminen ja se, miten hevoset etenevät koulutuksessaan. Nopanheitoista riippuen suunnitelmat voivat kariutua, yllättävät tapahtumat voivat muuttaa kertomuksen suuntaa, eivätkä kaikki hevoset aina pääse täyttämään niille asetettuja odotuksia syystä tai toisesta. Seuraukset näkyvät paitsi tarinallisesti, myös aivan konkreettisesti, ja pahimmillaan huono nopanheitto voi johtaa vaikkapa tallin parhaan kisahevosen ennenaikaiseen kuolemaan. (Muilta ostetut hevoset ovat oletusarvoisesti pahimpien seurausten ulottumattomissa, ellei kasvattajien kanssa ole muuta sovittu.)

Nopanheittojen ohessa systeemiin kuuluvat olennaisesti erilaiset hevosten ominaisuudet, joista osa on periytyviä, osa muista ominaisuusyhdistelmistä johtuvia ja osa hevosten elämän aikana kertyviä pysyviä tai väliaikaisia ominaisuuksia. Ominaisuudet vaikuttavat paitsi hevosten luonteeseen, myös siihen, millaiseen käyttöön hevonen soveltuu ja millaiset noppakertoimet sillä on, eli toisin sanoen miten hyvät todennäköisyydet sillä on menestyä elämässään.

Hevosten ominaisuudet

Ominaisuuksia on kolmenlaisia: periytyviä, johdannaisia ja yksilöllisiä. Ominaisuudet ovat hevosen yksilöllisiä piirteitä, jotka vaikuttavat sen luonteeseen, koulutettavuuteen ja käyttömahdollisuuksiin käytännössä ja/tai tarinallisella tasolla. Kaikkien Zilverkroonin hevosten ominaisuudet on merkattu niiden omille sivuille muuta-välilehden taakse tähän tapaan:

Voimakastahtoinen Energinen Ketterä
Haastava
+ Normaali hedelmällisyys

Periytyvät ominaisuudet

Periytyviä ominaisuuksia on yhteensä 12. Ne muodostavat kuusi vastaparia, jotka kuvaavat jonkin piirteen ääripäitä, jotka sulkevat toisensa pois. Yhdellä hevosella voi siis olla enintään kuusi erilaista periytyvää ominaisuutta, jotka eivät ole toistensa vastakohtia. On myös mahdollista, ettei hevosella ole mitään näistä kahdestatoista ominaisuudesta; tällöin se on kaikkien ominaisuuksiensa osalta mukavasti keskitasoa olematta kumpaakaan ääripäätä. Periytyvät ominaisuudet on pyritty valikoimaan niin, että ne kuvaavat hevosen persoonallisuuden ja kykyjen peruspalikoita. Osa ominaisuuksista on toivottavampia kuin toiset, mutta mitkään niistä eivät ole yksiselitteisesti pelkästään hyviä tai huonoja, ja ominaisuuksien "sisällä" on liikkumatilaa sille, millä eri tavoin ominaisuus voi hevosella ilmetä. Hevoset perivät nämä ominaisuudet vanhemmiltaan ja periyttävät niitä edelleen jälkeläisilleen.

Rohkea / Arka

Rohkea hevonen kohtaa maailman uteliaana ja reippaasti silmästä silmään. Uudet asiat ja tilanteet eivät sitä hätkähdytä, ja jos jokin asia joskus pääseekin yllättämään, selviää rohkea hevonen tilanteesta nopeasti. Rohkea hevonen on itsevarma ja luottavainen, mutta rohkeus voi ilmetä myös siten, että hevosella on turhan suuret luulot itsestään ja kyvyistään eikä se aina ymmärrä väistää tai perääntyä silloinkaan, kun aihetta olisi.

Arka hevonen suhtautuu varautuneesti ympäristöönsä ja erilaisiin tilanteisiin. Se on ennemminkin valmiina ottamaan jalat alleen kuin tutustumassa uteliaana uusiin asioihin. Arka hevonen tarvitsee aikaa ja rauhallisen ympäristön, ja se voi olla altis stressille ja taipuvainen säikkymään yllättäviä asioita. Liika arkuus ei ole toivottava ominaisuus, mutta tutussa ympäristössä arki aran hevosen kanssa sujuu yleensä aivan mallikkaasti.

Kuuliainen / Voimakastahtoinen

Kuuliainen hevonen tekee mielellään sitä, mitä siltä pyydetään. Se on hyvin kuulolla ohjeille ja avuille ja pyrkii hyvin noudattamaan niitä, minkä ansiosta kuuliainen hevonen on yleensä vaivaton käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa. Toisaalta kuuliainen hevonen saattaa myös hämmentyä ristiriitaisista tai epäselvistä avuista, jolloin sen käsittelijältä vaaditaan riittävästi taitoa ja kokemusta.

Voimakastahtoinen hevonen tietää mitä tahtoo, eikä se välttämättä ole aina läheskään samaa kuin mitä ihminen tahtoisi. Tällainen hevonen vaatii osaavan ja tarpeeksi jämäkän käsittelijän, jottei se ala sooloilla liikaa omiaan. Yhteistyö voimakastahtoisen hevosen kanssa voi olla haastavaa, mutta yhteinen sävelkin on mahdollista löytää. Äärimmäisessä tapauksessa todella voimakastahtoinen hevonen saattaa olla suorastaan mahdoton tai jopa vaarallinen.

Energinen / Rauhallinen

Energinen hevonen on täynnä puhtia. Se nauttii vauhdista ja työnteosta ja kulkee aktiivisesti omalla moottorillaan. Toisaalta energisyys saattaa näkyä kärsimättömyytenä ja energinen hevonen voi olla herkästi kuumuva ja sen vuoksi hankala käsitellä ja ratsastaa.

Rauhallinen hevonen ei turhia hötkyile. Parhaimmillaan rauhallinen hevonen on luotettava, järkevä ja kykenee keskittymään käsillä oleviin asioihin niiden ansaitsemalla huomiolla, ja vauhtiakin tarvittaessa löytyy, vaikkei kiihtyvyys olisikaan nollasta sataan parissa sekunnissa. Toisaalta rauhallisuus voi joillain hevosilla ilmetä enemmänkin laiskuutena, ja voi olla hankalaa saada tällaiset hevoset tekemään parastaan.

Herkkä / Kova

Herkkää hevosta saa kohdella hellävaraisesti, ellei jopa silkkihansikkain. Se ei suvaitse liian karskeja otteita eikä epäselviä apuja. Herkkä hevonen ei välttämättä pidä kosketuksesta, mikä voi hankaloittaa arkisia toimenpiteitä. Herkkyys voi myös tehdä hevosesta helposti hermostuvan tai stressaantuvan. Toisaalta herkkä hevonen voi oikealla ihmisellä oikein käsiteltynä parhaimmillaan toimia kuin pelkän ajatuksen voimalla.

Kova hevonen on herkän vastakohta. Se ei ihan pienestä hätkähdä, ja se antaa todennäköisesti yllättävät tilanteet sekä ihmisen pikku mokat ja epäselvät avut helposti anteeksi (mahdollisesti siksi, ettei huomannut mitään kummaa tapahtuneenkaan). Toisaalta kova hevonen voi olla ratsuna ja ajettaessa työläs ja hankala, koska sen saaminen kuulolle avuista voi olla melkoisen työn takana.

Nopea oppija / Hidas oppija

Nopea oppija on fiksu ja helposti koulutettava ja omaksuu uudet asiat ja tilanteet nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa. Nopeasti oppivan hevosen koulutus on tavanomaista helpompaa ja osaavissa käsissä sen kapasiteetista voi saada kaiken irti tavallista vaivattomammin. Toisaalta nopea oppija oppii nopeasti myös pahoille tavoille, jos olosuhteet sen mahdollistavat.

Hidas oppija lämpiää hitaasti uusille asioille. Tällaisen hevosen koulutus vie tavallista enemmän aikaa ja sillä kestää pitkään sopeutua uusiin tilanteisiin. Hitaasti oppiva hevonen ei välttämättä ole tyhmä; ehkä se vain sattuu olemaan astetta hajamielisempi tapaus tai muuten vaan hankalasti motivoitavissa ja siksi tarvitsee enemmän aikaa ja toistoja. Toisaalta aina voi olla niinkin, että hidas oppija ei vain yksinkertaisesti ole penaalin terävin kynä.

Ketterä / Kömpelö

Ketterä hevonen on luonnostaan hyvä liikkumaan. Sillä on luonnostaan hyvät liikkeet, tasapaino ja kehonhallinta tai vähinkäänkin hyvät lähtökohdat kehittyä näiden osalta taitavaksi. Ketteryydestä on hevoselle etua kaikissa lajeissa, minkä lisäksi se voi suojata tapaturmilta, koska ketterä hevonen pystyy paremmin välttämään kaatumiset ja muut tapaturmat.

Kämpelön hevosen kaviot kolisevat puomeihin tavanomaista herkemmin eivätkä sen jalat nouse kouluradoilla kaivattuihin liikkeisiin niin sulavasti kuin voisi toivoa. Kömpelyys ei ole kisahevoselle toivottava ominaisuus ja kömpelöllä hevosella tuskin on asiaa minkään lajin huipulle, mutta riittävän pitkäjänteisellä koulutuksella sen tasapainoa ja liikkuvuutta on mahdollista ajan myötä kehittää niin, että siitä voi saada aivan kelpo kisakaverin pienempiin luokkiin. Kömpelö hevonen voi myös olla ketterämpiä lajitovereitaan alttiimpi tapaturmille.


Ominaisuuksien periytyminen

Zilverkroonin kasvatit perivät ominaisuuksia vanhemmiltaan ja mahdollisten "mutaatioiden" kautta. Jos on käytetty tallin ulkopuolista oria, jolla ei ole käytössä tätä tuuripelijärjestelmää eikä siis myöskään siihen kuuluvia ominaisuuksia, orille määritetään tätä arpomista varten ominaisuudet, jotka sille tuntuvat sopivan sen luonnekuvauksen ja muun vastaavan perusteella.

Varsan ominaisuudet arvotaan kahdessa vaiheessa. Ensin määritetään suoraan vanhemmilta periytyvät ominaisuudet:

  • Jos kummallakin vanhemmalla on sama ominaisuus, varsa perii sen suoraan.
  • Jos vanhemmilla on jonkin ominaisuusparin vastakkaiset ominaisuudet (esim. kuuliainen ja voimakastahtoinen), heitetään D6-noppaa. Jos tulokseksi saadaan 1 tai 2, varsa perii ominaisuuden isältään. Jos tulokseksi saadaan 5 tai 6, varsa perii ominaisuuden emältään. Jos tulokseksi saadaan muu luku, ominaisuudet "kumoavat toisensa" eikä varsa saa niistä kumpaakaan.
  • Jos toisella vanhemmista on ominaisuus, jota (tai jonka vastinparia) toisella vanhemmalla ei ole, heitetään D6-noppaa. Jos tulokseksi saadaan tasaluku, varsa perii ominaisuuden.

Esimerkki:

Varsan isän ominaisuuksia ovat voimakastahtoinen, kova ja ketterä. Varsan emän ominaisuuksia ovat kuuliainen ja ketterä. Koska isän voimakastahtoinen ja emän kuuliainen ovat vastakkaisia ominaisuuksia, periytyminen ratkaistaan nopanheitolla, josta saadaan tulokseksi 4. Varsa ei siis peri kumpaakaan näistä ominaisuuksista. Isä on kova, eikä emällä ole vastaavaa ominaisuutta, joten taas heitetään noppaa, josta saadaan tulokseksi 5. Varsa ei siis peri isän ominaisuutta. Kumpikin varsan vanhemmista on ketterä, joten varsakin on. Tässä kohtaa varsalle näkyy siis periytyneen vain yksi ominaisuus.

Tämän jälkeen heitetään mutaationopat, jotka saattavat lisätä varsalle uuden ominaisuuden tai kumota jonkin sellaisen, jonka varsa on perinyt vanhemmiltaan. Tämä tapahtuu heittämällä D6-noppaa. Jos tulokseksi saadaan jokin muu luku kuin 1 tai 2, mutaatiota ei tapahdu. Jos tuloksena on 1 tai 2, heitetään D12-noppaa. Tämän heiton tulos kertoo, mikä ominaisuus varsalle lisätään:

1 = Rohkea, 2 = Arka, 3 = Kuuliainen, 4 = Voimakastahtoinen, 5 = Energinen, 6 = Rauhallinen, 7 = Herkkä, 8 = Kova, 9 = Nopea oppija, 10 = Hidas oppija, 11 = Ketterä, 12 = Kömpelö

Näin saatu ominaisuus vaikuttaa varsan ominaisuuksiin seuraavasti:

  • Jos varsalla ei ole jo valmiiksi mutaationopan kautta saatua ominaisuutta, uusi ominaisuus lisätään sille suoraan.
  • Jos varsalla on mutaationopan kautta saadun ominaisuuden vastakkainen ominaisuus, tämä ominaisuus kumoutuu ja häviää.
  • Jos varsalla on jo valmiiksi mutaationopan kautta saatu ominaisuus, mutaationopan tulos ei aiheuta muutoksia varsan ominaisuuksiin.

Esimerkki:

Aiemman esimerkin varsalle (joka ensimmäisessä vaiheessa peri yhden ominaisuuden, ketteryyden) heitetään D6-mutaationoppa, josta saadaan tulokseksi 2. Sille siis arvotaan uusi ominaisuus. D12-mutaationoppa antaa tulokseksi numeron 9. Varsalle lisätään ominaisuudeksi nopea oppija. (Jos D12-nopasta olisi tullut tulokseksi 12 eli kömpelö, vanhemmilta peritty ketterä olisi kumoutunut eikä varsa olisi saanut yhtään ominaisuutta, jonka perusteella sillä olisi tavallista paremmat tai huonommat mahdollisuudet pärjätä.)


Johdannaiset ominaisuudet

Johdannaiset ominaisuudet juontuvat tiettyjen perinnöllisten ominaisuuksien yhdistelmistä ja vaikuttavat hevosten yksilöllisiin noppakertoimiin, joista kerrotaan lisää myöhemmin tällä sivulla.

Mahdolliset johdannaiset ominaisuudet sekä niiden taustalla olevat perinnölliset ominaisuudet ovat seuraavat:

  • Haastava: voimakastahtoinen + energinen TAI voimakastahtoinen + herkkä
  • Maanantaikappale: hidas oppija + kömpelö
  • Onnettomuusaltis: energinen + kömpelö TAI arka + kömpelö
  • Pomminvarma: kuuliainen + rauhallinen
  • Stressiherkkä: arka + herkkä
  • Tähtiainesta: nopea oppija + ketterä

Yksilölliset ominaisuudet

Yksilölliset ominaisuudet ovat ei-periytyviä, ei-johdannaisia ominaisuuksia, joita hevoselle saattaa kertyä elämänsä aikana esimerkiksi erilaisten tapaturmien tai muiden sattumusten seuraksena (eli tuurinoppaheittojen perusteella) tai tarinallisista syistä. Yksilöllisiin ominaisuuksiin lukeutuvat myös tammojen hedelmällisyyttä kuvaavat tiineytymiskertoimet, joista on kerrottu lisää alempana kohdassa Tiineytymisnopat.

Tiineytymisnoppia lukuun ottamatta yksilölliset ominaisuudet eivät vaikuta hevosen noppakertoimiin, mutta ne saattavat estää käyttämästä hevosta johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Yksilölliset ominaisuudet voivat olla pysyviä tai väliaikaisia. Pysyviä ominaisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset parantumattomat vammat, kuten sokeus. Väliaikaisina ominaisuuksina hevosella voi olla parannettavissa olevia vammoja, esimerkiksi jännevamma, tai erilaisia traumoja tai käytösongelmia, kuten estekammo, pelokkuus tai aggressiivisuus. Tällaiset väliaikaiset ominaisuudet pysyvät voimassa tapauksesta riippuen tietyn aikaa (esim. vammat, joissa on määriteltävissä oleva toipumisaika) tai kunnes niitä on tarinallisesti työstetty niin, etteivät ne enää ole ongelma.


Ominaisuuksien vaikutus

Seuraavassa osiossa on kerrottu tarkemmin, miten ominaisuudet vaikuttavat hevosten yksilöllisiin tuurinoppakertoimiin. Ominaisuuksien toinen tärkeä tehtävä on se, että ne tuovat hevosiin tarinallista lisämakua, ja niiden pohjalta saa nopeasti yhdellä silmäyksellä yleiskäsityksen hevosen perusluonteesta ja soveltuvuudesta eri käyttötarkoituksiin.

Tuurinopat

Tuurinopat toimivat käytännössä siten, että heitetään tietyn suuruista noppaa tai arvotaan numero tietyltä väliltä, ja saatu tulos määrittää tapahtuman seuraukset. Erilaisia tuurinoppia heitetään jokaiselle tallin hevoselle erikseen tyypillisesti kerran vuodessa riippuen siitä, mikä kunkin hevosen elämäntilanteessa on kulloinkin olennaista. Nopanheittojen tuloksista pidetään kirjaa, ja tulokset vaikuttavat hevosten ja tallin tarinan suuntaan. Nopanheiton määrittämissä seurauksissa on tarinallista liikkumavaraa, ja on pääsääntöisesti vapaasti päätettävissä, milloin ja miten seuraamukset tapahtuvat kuluvan vuoden aikana, kunhan ne tapahtuvat.

Nopanheitossa avuksi ovat esimerkiksi rolladie.net ja random.org. Alla ohjeissa eri kokoisiin noppiin on viitattu esimerkiksi nimillä D6 ja D100, joissa numero kertoo nopan sivumäärän: D6 on siis tavallinen kuusisivuinen noppa, ja niin pois päin.

Varsanopat

Syntyvien varsojen sukupuoli, värigenetiikka ja ominaisuudet arvotaan. Ominaisuuksien periytymisen on selitetty ylempänä kohdassa Ominaisuuksien periytyminen.

Varsan sukupuoli: Varsasta tulee ori, jos D6-nopasta saadaan pariton luku, ja tamma, jos D6-noppa antaa parillisen luvun.

Varsalle periytyvät värigeenit määräytyvät realistisesti isän ja emän genotyypin perusteella D6-noppaa heittämällä. Noppaa heitetään erikseen kaikille mahdollisesti periytyville geeneille. Jos nopasta saadaan parillinen luku, varsa perii geenin.

Esimerkki:

Varsan isä on ruunivoikko (genotyyppi EE / Aa / nCr) ja emä musta (genotyyppi EE / aa). Koska kumpikin vanhempi on genotyypiltään EE (eli varsakin väistämättä on), nopanheitolla ratkaistavaksi jäävät isältä mahdollisesti periytyvät A ja Cr. Ensimmäinen nopanheitto antaa luvuksi 3 ja toinen 6, joten varsan genotyypiksi tulee EE / aa / nCr (mustanvoikko).

Zilverkroonin jalostustoiminnassa käytetään myös ulkopuolisia oreja, eikä kaikilla niistä välttämättä ole genotyyppiä merkattuna. Tällöin mahdollinen genotyyppi päätellään hevosen sivuilla olevien tietojen perusteella niin tarkkaan kuin mahdollista ja varsalle periytyvät värigeenit arvotaan tavalliseen tapaan.

Tiineytymisnopat

Tiineytymisnopat määrittävät, tuleeko tamma tiineeksi vai ei. Noppakertoimiin vaikuttavat tamman ikä ja jossain tapauksissa myös se, onko tamma varsonut aiemmin. Tiineytymisyrityksiä voi olla 1–3 vuodessa (toukokuusta heinäkuuhun). Käytettävissä olevien yritysten lukumäärään vaikuttaa muun muassa se, milloin tamma on viimeksi varsonut: jos tamma tuli vuosi sitten tiineeksi vasta kolmannella yrittämällä kesän lopulla ja siten myös varsominen tapahtui myöhään, yritysmahdollisuuksia ei käytettävissä yhtä montaa ja astutus saattaa jäädä siltä vuodelta jopa kokonaan välistä.

Kullakin tammalla on sen hedelmällisyyttä kuvaava yksilöllinen ominaisuus, joka merkitsee sillä käytettäviä tiineytymisnoppia. Tiineytymisnopat toimivat seuraavasti:

  • Tiineytymisnoppana heitetään jokaista yritystä kohden D10-noppaa.
  • Normaali hedelmällisyys: tavallisesti tamma tiineytyy, jos D10-nopasta saadaan tulokseksi 1–6.
  • Iäkäs ensivarsoja: Jos tamma on täyttänyt 12 vuotta eikä ole varsonut aiemmin, se tiineytyy, jos D10-nopasta saadaan tulokseksi 1–3.
  • Iän myötä alentunut hedelmällisyys: Jos tamma on yli 16-vuotias, se tiineytyy, jos D10-nopasta saadaan tulokseksi 1–5.
  • Jos tamma jää yrityksistä huolimatta tiineytymättä tai se luo varsansa kahtena peräkkäisenä vuonna, sen katsotaan olevan hankalasti tiineytyvä, ja jatkossa sille heitetään tiineytymisnoppaa samoin kuin 12-vuotta täyttäneille muttei vielä varsoneille tammoille (eli tamma tiineytyy, jos D10-nopasta saadaan 1–3).

Huonolla tuurilla tamman hedelmällisyys saattaa laskea, jos tiineyden tai varsomisen aikana tapahtuu komplikaatioita. Tällöin tammalle lisätään yksilöllinen ominaisuus kuvaamaan komplikaatioiden seurauksia: ominaisuus on nimeltään Varsomiskomplikaatiot ja sen perään lisätään numero merkkaamaan montako kertaa komplikaatioita on tammalla esiintynyt (esim. "Varsomiskomplikaatiot (1)"). Tämä luku vähennetään tamman tiineytymiskertoimista Tiineys- ja varsomiskomplikaationopat -kohdassa kuvatulla tavalla.

Jos tamman hedelmällisyys laskee komplikaatioiden seurauksena hankalasti tiineytyvän tasolle, tämä uusi tiineytymiskerroin korvaa aiemman ja varsomiskomplikaatiot-ominaisuus nollautuu ja poistuu. Jos tämän jälkeen esiintyy edelleen komplikaatioita, lisätään uusi varsomiskomplikaatiot-ominaisuus, jonka luku vähennetään tiineytymiskertoimesta. Tosin jos tammalla on toistuvia komplikaatioita tiineyden kanssa, sen käyttö jalostuksessa tuskin on enää järkevää, ja todennäköisin vaihtoehto on tamman siirtäminen muuhun käyttöön. Tiineys- ja varsomiskomplikaationopista kerrotaan lisää alla.

Tiineys- ja varsomiskomplikaationopat

Tiineys- ja varsomiskomplikaationoppa heitetään kerran tamman tiineyden aluksi määrittämään, miten tiineys ja varsominen sujuvat. Heitettävänä noppana on D100, ja mahdolliset seuraukset ovat:

1–90: Ei komplikaatioita. Kaikki sujuu hyvin.

91–96: Tiineyden tai varsomisen aikana ilmenee komplikaatioita, joilla on vain tarinallinen vaikutus. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tamman voinnin heittely tiineyden aikana, tavallista raskaampi varsominen tai se, että tamma hylkii varsaansa.

97–99: Tiineys menee kesken ja tamma luo varsansa, tai tiineyden tai varsomisen aikana ilmenee vakavia tamman henkeä tai terveyttä uhkaavia komplikaatioita, joiden takia tamman jalostuskäyttöön tulee vähintään vuoden tauko, koska komplikaatioista toipumisessa kestää. Lisäksi tamman hedelmällisyys eli tiineytymisnopat laskevat yhdellä (eli jos tamman tiineytymisnoppakertoimina oli ennen tapahtumaa 1–6 D10-nopasta, jatkossa sen pitää saada 1–5, jotta se tiineytyy.)

100: Tamma menehtyy varsomisen aikana tai pian sen jälkeen. Varsan kohtalo ratkaistaan heittämällä D6-noppaa. Jos tuloksena on mikä tahansa muu luku kuin 1 tai 2, varsa selviytyy.

Sattumanopat

Sattumanopat heitetään kerran joka kalenterivuoden alussa kaikille tallin hevosille samaan aikaan onnettomuusnoppien kanssa. Jos hevonen saa D100-nopalla tuloksesti 1–10, sillä on kalenterivuoden loppuun asti käytettävinään niin sanottu "tuuripoletti" eli yksi mahdollisuus lieventää jotakin sen kohdalle osunutta negatiivista sattumaa.

Tuuripoletit voi käyttää seuraaviin tarkoituksiin:

  • Tiineytymisen varmistaminen. Jos tamma olisi muuten yrityksistä huolimatta jäänyt tiineytymättä, tuuripoletilla voi varmistaa, että tamma tulee tiineeksi.
  • Onnettomuus- tai tiineys- ja varsomiskomplikaationoppien vaikutusten lieventäminen. Tuuripoletilla voi laskea näiden nopanheittojen seurausta pykälällä alemmas. Jos alkuperäinen nopanheitto olisi esimerkiksi johtanut hevosen kuolemaan, tuuripoletilla vaikutusta voi lieventää vakavaan loukkaantumiseen, tai jos alkuperäinen nopanheitto olisi antanut tiineelle tammalle lieviä komplikaatioita, ne voi tuuripoletilla pyyhkiä pois niin että tiineys sujuu täysin ongelmitta.
  • Koulutuksen etenemisen varmistaminen. Jos hevonen ei olisi edennyt seuraavalle koulutustasolleen koulutusnoppien alkuperäisen heiton perusteella, tuuripoletilla voi varmistaa, että hevonen kehittyy kalenterivuoden aikana seuraavalle tasolle.
  • Tiettyihin yksilöllisiin ominaisuuksiin vaikuttaminen. Jos hevosella on jokin siihen negatiivisesti vaikuttava väliaikainen yksilöllinen ominaisuus, tuuripoletin voi käyttää sen poistamiseen tai lieventämiseen. Tällaisia ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi parannettavissa olevat vammat tai loukkaantumiset. Tarinallisesti vaikutuksen voi tulkita niin, että hevosen toipuminen sujuu odotettua nopeammin.

Tuuripoletit ovat käytettävissä kerrallaan vain yhden kalenterivuoden ajan, ja käyttämättömät tuuripoletit nollautuvat kalenterivuoden vaihduttua.

Onnettomuusnopat

Onnettomuusnopat heitetään kerran joka kalenterivuoden alussa kaikille tallin hevosille samaan aikaan sattumanoppien kanssa. Heitettävänä noppana on D100, ja mahdolliset seuraukset ovat:

1–79: Ei vastoinkäymisiä. Kaikki sujuu hyvin.

80–89: Lieviä vaivoja tai vastoinkäymisiä, joilla on vain tarinallinen vaikutus. Tällaisia voivat olla esimerkiksi naarmut ja muut pikkuvammat, lievät ontumiset ja vastaavat.

90–96: Onnettomuus tai sairastuminen, jonka seurauksena hevosen normaali käyttö keskeyttyy joksikin aikaa. Hevonen saattaa esimerkiksi jäädä pois kisakentiltä tai sen koulutus saattaa viivästyä, kunnes vamma tai sairaus on parantunut. Tällaisia tapaturmia voivat olla esimerkiksi jalkavammat tai ähky.

97–99: Vakava onnettomuus tai sairastuminen, jolla on pysyviä tai pitkäaikaisia vaikutuksia. Tapaturma tai sairaus saattaa esimerkiksi katkaista hevosen kisauran lopullisesti tai estää sitä etenemässä normaalisti koulutuksessaan pitkään aikaan.

100: Erittäin vakava onnettomuus tai sairastuminen, joka johtaa pahimmillaan hevosen ennenaikaiseen kuolemaan. Parhaassakaan tapauksessa hevonen ei enää tule kuntoutumaan kisakentille eikä muuhun käyttöön, mutta sen elämänlaatu täydessä levossa oloneuvoksena saattaa olla kohtuullinen.

Alkuperäisen nopanheiton antamaan lukuun vaikuttavat hevosen ominaisuudet, jotka saattavat nostaa tai laskea lukua seuraavasti:

  • Periytyvät ominaisuudet, jotka pienentävät onnettomuusnopan lukua
    • Rauhallinen (-2)
    • Ketterä (-5)
  • Periytyvät ominaisuudet, jotka suurentavat onnettomuusnopan lukua
    • Kömpelö (+3)
  • Johdannaiset ominaisuudet, jotka pienentävät onnettomuusnopan lukua
    • Pomminvarma (-5)
  • Johdannaiset ominaisuudet, jotka suurentavat onnettomuusnopan lukua
    • Onnettomuusaltis (+5)
    • Stressiherkkä (+3)

Lopullisessa luvussa huomioidaan sekä yksittäisten perinnöllisten ominaisuuksien että niistä johdettujen ominaisuuksien vaikutus yhteen laskettuna.

Koulutusnopat

Koulutusnopat heitetään tyypillisesti kerran joka kalenterivuoden alussa hevosille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet tavoitekoulutustasoaan. Joissakin tapauksissa hevosen koulutus saattaa olla estynyt tai viivästyä, esimerkiksi silloin, jos hevosella on jokin yksilölliseksi ominaisuudeksi merkattu vamma, jonka on ensin parannuttava. Jos jollekin hevoselle ei tästä syystä heitetä koulutusnoppia vuoden alussa, mutta koulutuksen estävä ominaisuus korjaantuu vuoden aikana, hevosen koulutusnopat voidaan heittää myös myöhemmin vuoden aikana.

Zilverkroonin hevoset ovat yksilöstä riippuen painottuneet joko esteratsastukseen, kouluratsastukseen tai valjakkoajoon, ja lähtökohtaisesti jokaisen hevosen tavoiteltu koulutustaso on lajin huipulla (esteratsastuksessa 160 cm:n radat, kouluratsastuksessa Grand Prix, valjakkoajossa vaikea taso), vaikka kaikki eivät sinne lopulta pääsisikään.

Koulutusnoppana heitetään D10-noppaa, ja jos tulokseksi saadaan 5 tai enemmän, hevonen onnistuu koulutuksessaan ja siirtyy seuraavalle tasolle. Alkuperäisen nopanheiton antamaan lukuun vaikuttavat hevosen ominaisuudet, jotka saattavat nostaa tai laskea lukua seuraavasti:

  • Periytyvät ominaisuudet, jotka parantavat koulutusnopan tulosta
    • Kuuliainen (+1)
    • Nopea oppija (+1)
    • Ketterä (+1)
  • Periytyvät ominaisuudet, jotka huonontavat koulutusnopan tulosta
    • Hidas oppija (-2)
    • Kömpelö (-2)
  • Johdannaiset ominaisuudet, jotka parantavat koulutusnopan tulosta
    • Tähtiainesta (+2)
    • Pomminvarma (+1)
  • Johdannaiset ominaisuudet, jotka huonontavat koulutusnopan tulosta
    • Haastava (-1)
    • Maanantaikappale (-1)

Lopullisessa luvussa huomioidaan sekä yksittäisten perinnöllisten ominaisuuksien että niistä johdettujen ominaisuuksien vaikutus yhteen laskettuna. Esimerkiksi hevosella, joka on maanantaikappale ja siten myös ominaisuuksiltaan hidas oppija ja kömpelö, on koulutusnopissaan pohjalla valmiina -5, joten sen on saatava nopasta täydet 10, jotta se etenee seuraavalle koulutustasolle. Vastaavasti tähtiainesta oleva hevonen saa heittoonsa automaattisesti +4, eli se onnistuu huonoimmallakin mahdollisella heitolla käytännössä automaattisesti, ellei se ole lisäksi haastava, jolloin sen saama etu on vain +3, ja huonolla tuurilla onnistuminen saattaa mennä täpärästi ohi.